Translate

torstai 20. helmikuuta 2014

Pari sanaa erilaisuudesta


Hulluutta silkkaa,
Ihmisten pilkkaa,
Leikkiä turhaa,
Mielen murhaa,
Ei anna vapautta,
Ei mielelle rauhaa,
Ei anna tilaa hengittää,
Ei tilaa siipiään levittää
Ja lentää pois.

Siipesi tahraavat,
Uskosi lahtaavat,
Sulkas on painavat,
Lentoas haittaavat,
Älä välitä tuosta,
Koita siivettä juosta,
Näytä niille voimasi,
Kerro heille sanoitta taitosi.


---

Eli ajattelin kantaa korteni kekoon asiasta, joka vaivaa cossaajia ja myös jokaista ihmistä joka kokee olevansa hieman erilainen kuin muut, "massaan" kuuluvat ihmiset. Kyseessä on tietenkin kiusaaminen niinsanotusta erilaisuudesta, jota varmasti moni ystäväni on kokenut ja myös minä itse. Tosin kyseessä ei ole ollut pelkkä harrastukseni ja kiinnostukseni animen ja mangan suhteen, vaan myös seksuaaliseen suuntautumiseeni, mutta sateenkaaripostaus tulee omalla ajallaan.

Usein erilaisia ihmisiä ovat ne, jotka kuuntelevat erilaista musiikkia, pukeutuvat eri tavalla ja kulkevat erilaisissa porukoissa, eli eivät kuulu siihen 'suositumpaan' piiriin ihmisissä, jota myös massaksi kutsutaan. Kaikki ovat kuitenkin erilaisia, joten en ihan täsmälleen ymmärrä mikä loppujen lopuksi määritellään massaksi ja mikä ei?
Itse en ehkä ole mikään näkyvimmistä ilmiöistä, tai sitten en vain koe itseäni outona, mutta auta armias jos laitan peruukin kouluun, kuten kaksi kertaa on tullut tehtyä. Hetihän siitä tulee sanomista ja katseita, itselleni on myös huomautettu enemmän tai vähemmän asiallisesti peruukistani, -Joka ei sentään ole ollut mikään hieman oudompi peruukki, perus lyhyt blondi, joten en oikein ymmärrä pointtia, onko se niin ihmeellinen näky?-, josta olen kuitenkin ollut mahdollisimman paljon välittämättä.
Miksi ihmiset, jotka ovat erilaisia, ovat jotenkin epäsuosittuja muiden keskuudessa ja ennen kaikkea, miksi heille tulee huomautella siitä negatiivisesti? Olisiko se reilua jos "massaan" kuuluvalle tulisi tokaisemaan vaikkapa; "Etkö sä osaa itse vaatteitas ostaa kun pitää muita matkia?". Ei, se ei olisi reilua. 

Musiikkimaku, vaatteet, meikkaus, mielenkiinnon kohteet ja ihan mikä tahansa, ihmisten oudot ja omat tavat ja toistuvat päivärutiinit tai harrastukset EIVÄT tee ihmisestä friikkiä. Jokaisella tulee olla oikeus olla millainen on, riippumatta siitä, harrastaako animea ja mangaa tai lentopalloa? Cosplayta tai yleisurheilua?
Se on sama asia kuin vaikka juotko mieluummin teetä vai kahvia. Ja vaikka joisitkin mieluummin teetä kuin kahvia, ei kukaan tule toteamaan että; "Hö, ihme friikki kun vedät jtn maustettua vettä." Kyllä se kahvikin on yhtälailla vesiperäistä. Miksi harrastuksista, vaatteista yms. Nostetaan niin suuri numero? Mitä mielihyvää ja muiden hyväksyntää ihmiset kuvittelevat saavansa haukkumalla toisia?

En saata ymmärtää.

Näihin sanoihin lopetan, toivottavasti ette ota tätä itseenne tai jotenkin henkilökohtaisesti, totesin vain asiat omasta näkökulmastani ja jos se ei jotakuta miellytä niin asian VOI ilmaista asiallisesti tai jos ei siihen kykene, pitää sen omassa päässään.
Alussa olevasta runosta vielä, omani on ja koin sen sopivan hyväksi avaukseksi erilaisuuteen liittyvään postaukseen.
En nyt tiedä liittyikö tämä kauheasti cosplayhyn tai muuta, mutta koen tämän kohdistuvan erittäin paljon ihmisiin jotka sitä harrastavat ja asia on mielestäni sen verran tärkeä että ajattelin sen julki tuoda.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin~

1 kommentti: