Translate

torstai 31. heinäkuuta 2014

Hei taas~!

Emilie puku melkein valmis~

Hei kaikki, postailen taas pitkästä aikaa. Kävin JÄLLEEN KERRAN Turussa viikonloppuna ja oli todella hauskaa, vaikka nyt ei päälläni cossia ollutkaan. Muistoksi reissusta jäi muutama ostos ja mustelma kantapäähän... En tiennyt, että jalkapohjaankin voi tulla mustelmia :DD

Asiasta moottorisahan kautta kukkaruukkuun, olen edistynyt hurjasti Emilie Autumn cossissani! Vaikka Traconin ajaksi joudun luultavimmin jättämään nuo tehdyt saparot pois, riittävät omat hiukseni vallan mainiosti. Sen sijaan olen leikkauttanut itselleni puvun takia otsatukan ja ostanut uuden hiusvärin, hihi~
Olen saanut valmiiksi mm. Emilien kengät, kaulakorun ja korsettiin kiinnitettävän sydämen sekä osittain valmiiksi takin. Teellä värjääminen onnistui aika hyvin takin suhteen c:
Jäljellä onkin vielä erittäin, erittäin tärkeä osa pukuani: Nimittäin viulu. Ostan heti mahdollisuuden tultua tekoviulun jonka sittemmin maalaan mustavalkoiseksi, minkä jälkeen voin huokaista Traconin osalta helpotuksesta, ainakin pukujen puolesta.




Kuvaa takista, sydämestä, kaulakorusta ja kengistä :3

Sydän

Ensin voisin kertoa sydämestä... Sen tekeminen oli oikeastaan aika helppoa. Täytyi vain leikata pahvista sopivan kokoinen sydän, sitten piirtää kankaalle samanlainen mutta vain isompana, minkä jälkeen liimasin pahvin kankaaseen ja ompelin kankaat vielä toisiinsa kiinni, jolloin pahvi jäi sisäpuolelle... Lisäksi vielä koristelin sydäntä hieman 'vuotavan' näköiseksi punaisella kynsilakalla ^^

Piirto ja leikkaus
Viimeistely
Ompelu


Kaulakoru

Kaulakorun olen tehnyt löytämistäni vaaleanpunaisista kankaanpaloista, jotka olivat jääneet käyttämättömiksi. Lisäksi valkoista pitsiä löytyy nurkistani yhä Emilie cossinkin jälkeen, joten siitä sain mukavan lisäyksen kaulakoruun. Ja tietenkin Cybershopista ostamani siluettikorun irrotin nauhastaan ja kiinnitin lopuksi muuten valmiiseen, ommeltuun kaulakoruun~

Harsiminen ja asettelu

Ompelun ja kiinnityksen
jälkeen


Kengät

Kengät eivät olleet oikeastaan yhtään vaikeat, pikemminkin niiden tekeminen oli vain hauskaa. Etsin ylimääräiset pitsit ja vaaleanpunaiset kankaat ja annoin mielikuvituksen viedä, jolloin syntyi mielestäni upea kokonaisuus. Yhdestä nauhasta sen verran, että sen somistin punaisella kynsilakalla ja sainkin siinä idean kirjoittaa nauhaan sanan "Tea" joka sopii Emilie teemaan loistavasti.



Nauhan leikkaus ja muokkaus

Lopullinen tulos, tekemisestä en ottanut kauheasti kuvia.

Takki

Takki on värjätty teellä, mikä onnistui hyvinkin helposti: Täytin ämpärin kuumalla, keitetyllä vedellä (Sekoitin hieman normaali lämpöistä vettä mukaan), tyhjensin sinne muutamia musta tee pusseja (Avasin pussit sillä ne olivat vanhoja ja turhia) ja kaadoin hieman suolaa joukkoon, jotta väri kestäisi. Tarkkoja ohjeita en muista, paitsi että suolaa olisi kai pitänyt laittaa desi mutta minä nyt humpsautin sinne jonkun verran ja hyvä tuli! :DD
Sitten huuhtelin ja laitoin kuivumaan, odottamaan lopullista muokkausta ^^


Värjäys tapahtui näin~



Valkoisesta tuli tämän moinen värjäyksen jälkeen! ^^


Siinä taisikin olla kaikki oleellinen tällä kertaa, seuraava postaus saattaa sisältää photoshoottia Tracon cosseista tai Emilie viuluntekoa~
Siihen asti, heissan vaan heiluvillet~!

2 kommenttia: